torstai 5. syyskuuta 2013

S niin kuin syksy

Työt loppuivat, opiskelu on alkanut (en taidakaan päästä haluamaani terveeseen päivärytmiin - esim. maanantain ainoa luento on 18-20. Yliopisto!), ja ehdin jo sairastaa muutaman päivän pikaflunssan. Tästä voi päätellä vain yhden asian: on syksy.

Vika työpäivä koetteli hermoja siihen malliin, että mietin oliko se joku viimeinen testi. Sinänsä ihan hyvä, ei ainakaan tule nopeasti ikävä. Paitsi työkavereita. Paljon.

Oon samalla hirveän iloinen siitä että voin keskittyä nyt opiskeluun, mutta samalla kauhuissani siitä, miten voin siirtyä noin sosiaalisesta työstä itsenäiseen ja eristäytyneeseen yliopisto-opiskeluun. Toinen kauhun aihe on se, että mulla alkaa neljäs vuosi. N-e-l-j-ä-s. Eli nyt pitäis oikeasti alkaa tehdä jotain. Syventävät opinnot. Kirjatenttejä. Ja syventävien opintojen kaivonpohjalla valtava, pelottava, tarunhohtoinen, repivä, riistävä, kohuttu, kauhuttu,




pro gradu.





Mutta oi vitsi miten ihanaa oli päästä näkeen myös kouluihmisiä! Vaikka moni vaihto alaa ja itse asiassa moni edelleen harkitsee alanvaihtoa. Jokin tässä suomen kielessä on, se ei oikein houkuta ihmisiä. Musta ei tule opettajaa, enkä tiedä haluanko esim. tiedotteiden kirjoittelijaksi tai kielenhuoltopuhelimeen vastaajaksi mitenkään kirkuvan paljon, mutta kokeilen nyt ja katson, miltä työelämä näyttää ja tuntuu. Jos ei nappaa niin siirretään onki toisaalle.

Nyt käyn juoksemassa, koska Me Naisten artikkeli vapaaehtoisesti heteroksi eheytyneestä homomiehestä sai mussa veren lisäksi kiehumaan jossain aivojen uumenissa majailleen urheilufiiliksen. Be right back ->

Noin. Huhhuh, onpas mulla aivan sairaan huono kunto. Mutta tuli hyvä mieli, kun sain neuvoa sairaalassa käyneen papan oikealle bussipysäkille.[/amélie]

Kuudelta menen vielä yliopistolle kuuntelemaan kirjojen kuvittajia, jotka kertovat siellä kuvitustensa syntymisestä. Mukana siis esim. sellaisia nimiä kuin Mauri Kunnas, Kristiina Louhi ja Mika Launis! Nää on taas tällasia kursseja, jotka muistuttaa siitä miten kivaa opiskelu voi olla. Maanantaina lainattu antiikin kirjallisuuden kurssiin kuuluva 600-sivuinen Ilias sen sijaan toimii hyvin kivuuden vastapainona. Akhilleus nopsajalat ja muut sankarit puhuu vuoden 1919 painoksessa semmosta kieltä, etten ilman Troija-leffan katsomista ymmärtäisi tarinasta yhtään mitään.

Tässä elokuun viimeiset hetket kuvina: