Jännityksestä tärisee vanha Jossu, jonka mielestä Hatanpäällä on moottoritien meluisuudesta huolimatta kiva asua.
Ilosta täpisee uusi Jossu, koska tulevan työpaikan tiedottajan lähettämässä infoviestissä luki jo työhuoneen numero. Se täpisee ehkä vähän myös siksi, että lauantaista lähtien ikkunasta ei näy Hatanpään valtatie. Siksi, että bussimatkalla töihin maanantaina en mene Verotalon ohi, eikä ruokaostokset liu'u lähi-Salen kassahihnoilla. Ja siksi että mulla on omaan alaan liittyvää tekemistä 7 h 45 minuuttia joka arkipäivä.
Tiivistetysti sanottuna kaikki stressaava on järjestynyt, löysin Susulle syksyksi kämppiksen, kirjoitin alivuokra- ja välivuokrasopimukset, näin kavereita varastoon, totesin että mun kaverit on maailman parhaat, tentin kirjallisuustiedettä ja luin viimeiseen kesätenttiin. En jaksaisi lukea enää sivuakaan. 70 sivua vielä pitäisi. Palkitsen itseni Sin City 2:lla torstai-iltana.
 |
| Joku taiteili mun läksiäisissä erittäin osuvan runon |
 |
| Kunnan toimielinten pöytäkirjat... |
 | |
| ... kiinnostivat minua. |
Muuton aikana
Muuttaminen junalla on Saatanasta. Älä muuta junalla. Ikinä.
Neljän laukun ja yhden pyörän kanssa en olisi selvinnyt ilman muuttoapua eli superpikkusiskoa. Onneksi myös samassa osastossa oleva mies sanaakaan sanomatta auttoi nostamaan matkalaukun ylätasolle ja paikallinen mies kysyi asemalle saavuttaessa että tarviikko nää apua.
Asunto on kovin mukava, päävuokralainen jätti tänne hittovie jopa bluray-soittimen. Harmittaa siis se, etten ottanut The Fall-blurayta mukaan, mutta mikään muu oikeastaan ei. Kaupat on lähellä, samoin keskusta. Junassa harmitti se että otin pyörän mukaan, Oulussa ei enää yhtään, nimittäin pyörällä keskusta on vain viiden minuutin päässä. Yliopistolle sen sijaan on täältä 8 km, eli bussimatka tulee kestämään sen 20 minuuttia.
Muuton jälkeen
Mä asun Oulussa. Ei saatana, mähän asun Oulussa.
Kun pikkusisko lähti, en uskaltanut ensin käydä kaupassa, koska pelkäsin liikuttuvani liikaa mistä tahansa sosiaalisesta kanssakäymisestä. Kaikki mitä telkkarista näin, liittyi siihen että asun täällä yksin. Whitesnaken musavideo Here I go again on my own oli vähän liikaa. Kaikki muukin oli vähän liikaa. Sitten kävin kahvilla Helsingissä asuvan mutta Oulusta kotoisin olevan kaverin kanssa, jonka jostain kohtalon kauneudesta edellispäivänä bongasin terassilta. Oli ihan parasta jutella vieraassa kaupungissa tutun ihmisen kanssa: tajusin, että todennäköisesti selviän tästä.
 | ||||||
| Ensimmäinen kuva uudesta kämpästä |
 | |
| Viinisisko |
 |
| Tässä mä nykyään istun |
Ensimmäisen viikon jälkeen
En tiedä, mitä työharjoittelulta odotin. Jotain pelottavampaa ainakin. Työnkuva on tosi jees, saan kirjoittaa ihan aikuisten oikeasti julkaistavia juttuja Oulun yliopiston intraan ja julkisille sivuille. Yliopisto on täällä aika teknologisesti painottunut, mistä syntyy välillä häh-elämyksiä tällaiselle humanistille, mutta taustatyöhön ja muutenkin kirjoittamiseen annetaan paljon aikaa. Tiedottaja, jonka kanssa teen eniten yhteistyötä, on kieliasioissa mun kanssa hyvin paljon samalla aaltopituudella, eli kädenvääntöä ei ole tullut. Naurattaa se, miten hektistä odotin tämän olevan. Toisaalta ensi viikko on kyllä väistämättä vähän hektisempi: tapahtumia on enemmän, ja torstaina luvassa on, apua, ensimmäinen haastattelu, jossa jututan erään tiedekunnan dekaania. SE VÄHÄN KYLLÄ JÄNNITTÄÄÄÄ JUU.
Leffojen katselu on varmaan alivuokralla olon harmaata aluetta. Itse en ole, yllätys yllätys, kyennyt pitämään näppejäni irti tuosta itselleni tuntemattoman ihmisen audiovisuaalisesta aarreaitasta, eli olen ihan huoletta ehtinyt jo rakastua moneen päävuokralaisen leffaan ja jopa perustavanlaatuisesti tutustunut uuteen ohjaajaan. Päävuokralaisen hylly on täynnä Pedro Almodóvarin leffoja ja olen tähän mennessä katsonut niistä varmaan viisi. Iho jossa elän (2011) oli niin riistävä ja raastava ja repivä, mutta niin nerokas että mun on pakko katsoa se tänään uudestaan vaikka olin sen jälkeen ihan rikki.
