Nyt anteeksi olen iloinen

Auringon tartuttama koko viime viikon jatkunut hyvä fiilis kulminoitui siihen, kun perjantaina mulle soitettiin ja kerrottiin, että mut on hyväksytty syksyksi Oulun yliopistoon viestinnän harjoittelijaksi. Epätodellinen olo iski - mulle oli kyllä jäänyt puhelinhaastattelusta hyvä tunne, mutta aiemmasta oppineena olin täysin varautunut hylkäykseen. Saman päivän aikana kävi ilmi, että Oulussa asuva kaverinkaveri tarvitsee kämppäänsä alivuokralaisen syksyksi. Toisin sanoen mulla on siis harjoittelun ajaksi hemmetti vieköön jo asunto, vaikka olin varautunut kuukausien etsimiseen. En nyt rehellisesti sanottuna muista, milloin mulla on viimeksi ollut näin epätodellinen ja hyvä olo. Kaiken harjoittelupaikasta stressaamisen ja panikoinnin jälkeen asiat rullaa näin hyvin. Ja viimein tänään mulle iski itselleni ominainen stressinlaukeamispäänsärky, jonka poden aina kun jokin pitkäänjatkunut huolenaihe ratkeaa. Eli tää on fyysisestikin totta! Pääsen oikeasti, siis ihan aikuisten oikeasti tekemään oman alan töitä, tekemään sitä mitä oikeasti osaan ja vielä uuteen kaupunkiin, uusiin ympyröihin.

Totta kai tästä innostuksesta huolimatta suomalaisen kulttuuriperimäni vuoksi odotan sitä hetkeä, kun se ensimmäinen karmea "mutta" morjestaa nurkan takaa. Tätä voisi muuten miettiä: miksi aina odotetaan muttaa. Ehkä Suomen sääolot tekivät agraariyhteiskunnassa optimististakin muttienkyttääjän. "Nyt tulee hyvä viljasato." Ei tullut, halla pilasi. "Ens talvena tulee hyvä viljasato." Halla. "Ens tal-..." Halla. "Ens..." Hal-... " NO JOO JOO ei onnistu sato enää ikinä." Mutta koska tässä kaupunkiyhteiskunnassa mutan odottaminen ei enää perustu mihinkään ja leipää saa kaupasta, on kai ihan oikeutettua sivuuttaa tuo häirikkö ja vain nauttia.
 
Harjoittelupaikan varmistumisen lisäksi jokseenkin parasta on ollut aurinko, kirjallisuuden kurssin alustus josta selvisin, koulukaverin kanssa käyty keskustelu manaattien letkeydestä, spontaani pyöräily Runoon ja siellä kirjallisuuden rästitehtävän kirjoittaminen mansikkalimsaa välillä hörppien, toisen koulukaverin kanssa jaettu yksityiskaraoke tyhjässä Ruby & The Fellasissa, teatterin edustalla nautittu jäätelö, mummulassa käynti ja enon uusi koira.

Jos kevätfiilis ei ole teihin vielä yltänyt, tai vaikka olisikin, suosittelen katsomaan seuraavan elokuvan: Näin se alkoi (2009).

Tämän harrastelijahelmen löysin muutama vuosi sitten Indietaivaan kautta. Se on tuore, kliseetön ja käsikirjoitukseltaan laadukas romanttinen komedia, jossa kulminoituu kevään syvin olemus. Kannattaa katsoa!