Pääsykokeita ja äkkikesää

Sähköpostiin pärähti huhtikuussa yllättäen kutsu TeaKin dramaturgian pääsykokeisiin Helsinkiin, joten sielläpä sitten parisen viikkoa sitten käväisin. Olin totta kai kolunnut netistä kaikki mahdolliset kauhutarinat, joiden lukemisen jälkeen olin varma raadin koostuvan itseään täynnä olevista tiukkapipoista ja itse pääsykokeiden olevan lähinnä stressaavaa siirtymistä tehtävästä toiseen. Myönnän olleeni erittäin väärässä - ainakin kakkosvaiheen osalta, koska kolmosvaiheeseen en päässyt. Raati oli hirmu ystävällistä, liikuntaosuus lähempänä meditaatiota kuin urheilua ja tehtäviäkin oli vain kolme: pari kirjoitustehtävää ja haastattelu. Kaikista kuumottavin oli haastattelu. Omista teksteistä puhuminen tuntui tosi henkilökohtaiselta ja kummalliselta. Lisäksi musta tuntui, että hehkutin haastattelussa elokuvia hieman liikaa siihen nähden, että hain kuitenkin Teatterikorkeakouluun. Joka tapauksessa pääsykokeista jäi hyvä fiilis - seison täysin tehtävien takana, eli ainakin putosin sieltä omana itsenäni! Täytyy hakea sitten vielä vähän kypsyneenä vaikka kahden vuoden päästä, jolloin gradukin on toivottavasti jo valmis.

Varsinkin itselleni tärkeimmissä asioissa tuppaan välillä pelkäämään epäonnistumista, mistä syystä kävi jopa mielessä etten kävisi ollenkaan pyörähtämässä noissa kokeissa. Nyt haluaisin lähinnä vetää turpaan tuota harkinnutta menneisyyden Jossua. Melkein yhtä siistiä kuin onnistumisen tunne on se tunne, kun epäonnistuu ja jää henkiin. Henkinen haarniska ei paksuunnu mistään muusta niin hyvin kuin siitä että uskaltaa säännöllisin väliajoin pudota henkisesti perseelleen! Onnistumisetkin tuntuu silloin entistä paremmilta.

Mitäs muuta? Helsingissä Annan luona pelattiin kuolettavaa Hobitti-juomapeliä, syötiin hyvää pizzaa ja ennen kaikkea lagattiin isolla L:llä. Maininnan arvoista lienee myös se, että Rautatieaseman edustalla take away -kahvia hörppiessäni Ben Zyskovicz ojensi minulle hymyillen vaalimainoksen ja sanoi "oi, sinä kahvin ystävä!"

Lisäksi olen syönyt hemmetisti jäätelöä, käynyt mökillä, ryypännyt ja grillannut liian isolla rahalla, paistunut paljussa, tunnelmoinut surkuhupaisasti Tommi Soidinmäen "Iskelmä ja kesä" -biisiä, ihmetellyt ötökättömyyttä mutta heti kaupunkiin tultuani käyttänyt puoli tuntia mehiläisen karkottamiseen kämpästä, kirjoittanut ja sävellellyt ja lukenut vielä suhteellisen laiskasti kesätenttikirjoja. Päätin käyttää tämän kesän opiskellen, koska en varpaankynnellänikään olisi harjoittelupaikkahaun jälkeen jaksanut käydä samaa rumbaa työpaikan etsimisen kanssa. Ainakin jää aikaa kirjoittamiselle ja muulle taidepöhinälle. Syksyllä Oulussa saa sitten uppoutua työhön vaikka kaulaansa myöten! (Koputin puuta, koska mua pelottaa vieläkin vähän että jokin meneekin pieleen.)

Leffassakin olen kerran käynyt! Käytiin Susun kanssa katsomassa Divergent, joka oli yllättävän hyvä. Hirveän viihdyttävä, hyviä näyttelijöitä (etenkin pääosan Shailene Woodley), kröhm komeita näyttelijöitä ja mahtava soundtrack. Lisäksi pääparilla synkkasi valkokankaalla ihan mielettömän hyvin! Ehkä kamalin moka elokuvassa on se jos romanssi ei tunnu uskottavalta, mutta Divergentissä sitä vaaraa ei ollut. Jotain pientä teinileffamaisuutta siinä välillä oli, mutta ei todellakaan häiritsevän paljon.