Hans Zimmerin musiikki löytyy monesta Hollywood-tuotannosta, mutta hyvästä syystä. Siksi, että kukaan ei luo tunnelmaa yhtä hyvin. Interstellarin soundtrack on kliseetön ja säveliltään jopa yksinkertainen. Se kuulostaa, ei enempää eikä vähempää kuin tähdiltä ja avaruudelta.
Matthew McConaughey näytteli monta vuotta elokuvissa, joissa riitti kaunis hymy. Ei näyttele enää. Ensinnäkin: iso tuuletus siitä, että mies on onnistunut kiipeämään sieltä toinen käsi selän takana ja toinen käsi kaljatuopilla kirjoitettujen romanttisten komedioiden hautausmaalta, ei varmasti ole mikään helppo tehtävä leimaavassa Hollywoodissa. Jo Dallas Buyers Clubissa käsitys McConaugheyn kyvyistä meni uusiksi, mutta Interstellarissa mies saa tilaisuuden näyttää herkkyyttään. Päähenkilö ei ole naistenmies, vaan astronautti-isi, joka haluaa kotiin.
Tajuat, kuinka käsittämättömän pieni olet. Jos ei takerru liikaa leffan yksittäisiin epäloogisilta tuntuviin yksityiskohtiin tai asioihin, joita ei ainakaan ensimmäisellä katselukerralla ymmärrä, ja alkaa pohtia, miten suhteellista aika ja miten iso maailmankaikkeus on, Interstellar rikastuttaa omaa maailmankuvaa. Sitä elokuva parhaimmillaan tekee.
Se tekee rakkaudesta konkreettista luovalla ja kekseliäällä tavalla, jota en halua spoilata. En puhu siitä rakkaudesta, joka palkitaan MTV Awards -gaalassa popcornin muotoisella patsaalla. Ei siis kannata odottaa kuumia suudelmia McConaugheyn ja Anne Hathawayn välillä.
Sitten luontorakkauteen! Kävin noin pari viikkoa sitten Helsingissä. Siellä joulu oli jo alkanut ja lähijunan ikkunasta näkyi lumisia puita.
Oi, niin hyvää Helsinkiä, niin nenällistä patsasta ja niin kaunista pitseriakuvaa!
VastaaPoistaJos jaksan joskus mennä elokuviin, voisin totella tämän kirjoituksen pyyntöä.
Niin nenällistä patsasta tosiaan! Melkoisia pellejä patsaaksi.
VastaaPoistaYeah!!! Kerro mitä tykkäsit, jos käyt katsomassa :3