Kuukausia

Olen aloittanut merkintää monta kertaa, mutta jostain syystä jättänyt sen aina kesken. Tässä siis kooste mietteistäni tammikuusta tähän päivään, otsikoineen!

13.1.2015 Kroonisesta kaipuusta

Liidän niin kuin lokki 
vapaa, vapaa, vapaa
olen lähtemään mut jään koska kaipaan ikävää
 - Ismo Alanko, "Nuorena syntynyt"

Muistojenkultaajatraktori tarjoaa kaipaamisessa aina kyseenalaista apuaan. Musta on välillä tuntunut, että kyseinen kone toimii mulla jotenkin liian hyvin, nostalgia on välillä liiankin suuri osa mun tunnekirjoa.

Muutin Oulusta Tampereelle tiistaina ja olin yllättäen henkisesti samassa tilanteessa kuin syyskuussa. Lähtemässä 500 kilometrin päähän kodista.
 
23.2.2015 Välitilaa

Nyt kun mietin, mitä olen tehnyt nämä viime päivityksestä kuluneet pari kuukautta, en oikein osaa sanoa. Suunnitellut ja hengaillut jossain opiskelun, taidepöhisemisen ja kavereiden kohtaamispisteessä. Oon vähän eri ihminen kun syksyllä. Ajattelen Tampereelta lähtemistä nyt aika vääjäämättömänä, ennen se oli  kategoriassa "no jos on pakko". Oon vakavasti harkinnut lähteväni jossain vaiheessa vaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille, mikä on jo aika iso hyppy entiselle Jossulle.

Hankala miettiä, mistä kertoisin. Voisin ainakin kertoa, että katsoin vähän aikaa sitten Blackfish-dokumentin, joka oli kuvottava ja hieno ja sai mut päättään etten mee enää delfinaarioon, en välttämättä edes eläintarhaan. Ihminen nauraa sille miten tyhmä on ollut sata vuotta sitten mutta ei näe, miten tyhmä on nyt.

Oon myös lakannut näkemästä unia Oulusta ja kierolla tavalla kaivannut sitä, millainen olin siellä. Kirjoittava zombie. Se oli ihan parasta.

31.3.2015 Luovuttamisen helppoudesta

Kävin läpi jokakeväisen alanvaihtokriisin. Harkitsin Aalto-yliopiston käsikirjoittamislinjalle hakemista, kunnes huomasin että ennakkotehtävien tekemiseen oli aikaa kolme viikkoa ja ensimmäinen tehtävänanto oli "lue Kalevala". Nopety nope.

Eräänä pessimistisenä päivänä kuitenkin mietin, voinko muka ikinä mitenkään työllistyä suomen kielen alalle. Muhun iski ihan mieletön inspiraatio hakea lukemaan psykologiaa Itä-Suomen yliopistoon (jonka pääsykokeessa ei ole tilastomatikkaa, hallelujah). Lainasin pääsykoekirjat. Tein muistiinpanoja käsittämättömällä virralla ja ehkä motivoituneempana kuin koskaan.

Sitten se laantui. Melkein yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tajusin heti, mistä siinä hommassa oli taas vaihteeksi kyse.

On helppoa nähdä ainoastaan hyviä puolia alassa, joka ei ole tuttu. Eli siis alassa, jota ei ole päntännyt kohta viittä vuotta, johon ei ole turhautunut, johon ei ole välillä kyllästynyt ja jota ei ole välillä halunnut lopettaa. 

Pääsykoekirja jäi hyllylle kahden päivän jälkeen. Vaikka suomenopiskelu ei aina tunnu omalta, suurimman osan ajasta se tuntuu, ja se on kai jo aika paljon.

4.5.2015

Tällä välin olen tehnyt kaverin kanssa yhteisenä projektina kuunnelman, joka valittiin mukaan Radiofestivaalille - ei sijoituttu, mutta saatiin arvokasta ja pääosin hyvääkin palautetta. Olen katsonut Gleetä aivan liikaa, kirjoitellut luentopäiväkirjoja, lukenut tentteihin, miettinyt sitä kuuluisaa graduaihetta ja yrittänyt vähän taidepöhistäkin.

Olen myös hakenut kesätöitä. Aivan hemmetisti. Päivää ennen vappuaattoa meikä sitten, jumaliste, sai paikan jonka voi jopa laskea oman alan hommiksi, ei viestinnän, mutta suomen kielen kuitenkin. Myönnän, että itkin. Hakemuspaperiviidakossa välillä unohtaa, miten p&#%6""%:n hyvältä tuntuu tulla valituksi.

Lupaan jatkossa päivittää tätä blogia silloinkin, kun mulla ei ole hirveän painavaa sanottavaa. Nauttikaa alkaneesta keväästä. Jee!