Noin.

Terve ja heipä hei! Olen Johanna ja opiskelen suomen kieltä Tampereella. Minusta ei tule opettajaa. Perustin blogin jotta kirjoittaisin enemmän. Mitään teemallista syytä sille ei ollut: en ole erityisen muodikas, erityisen hyvä kokki tai omaa erityisen paljon hyvin perusteltuja poliittisia mielipiteitä. Blogi tulee sisältämään kaikenlaista kertomisen arvoista elämästäni, jotain konkreettista tapahtunutta tai pään sisällä tapahtunutta, sekä mitä luultavimmin hehkutusta milloin mistäkin elokuvasta, biisistä, matkakohteesta, ruuasta tai ylipäätään universaalista rakkaudesta maailmaa kohtaan. Blogin nimi tulee siitä että juon parhaillaan mangoteetä, joka on tosin nyt jo kylmää. Siitä voi myös vetää johtopäätöksiä elämänasenteeseeni, joka on melko rauhallinen. Jopa laiskaksi sitä voisi joku kutsua. Vapaa-ajallani, jota opiskelusta ja työstä huolimatta onnistun järjestämään itselleni oudon paljon, soitan pianoa, kirjoitan ja katson elokuvia. Tykkään fiilistellä ja tunnustella enemmän kuin mennä ja tehdä ja juosta hirveästi koko ajan. Pidän mm. siitä tuoksusta joka tulee kun kynttilä sammutetaan, kesäöistä, maalin hajusta, tiheistä koivumetsistä, akustisen kitaran äänestä ja siitä kun vaihtaa randomin hymyn tuntemattoman kanssa. En pidä mm. v-mäisistä ihmisistä, siitä kun keskustelukumppani on aivan eri aaltopituudella, huonoista elokuvista, pikkutarkkuutta vaativista jutuista ja keitetystä kaalista.

Tässä teekuppi sekä hedelmiä. Tästä voisi päätellä että olen vähän hippi, mikä pitää sekin paikkansa. En ole semmoinen puuvillapaitoja käyttävä hippi, kannabishippi enkä edes vegetaristi, mutta se ei tarkoita sitä etteikö sielullani olisi peace-merkkiä otsassa ja miksei rastatkin - ja sellainen turkoosin, oranssin ja punaisen värinen puuvillahuppari. Olen myös aina ollut sitä mieltä että puut on jees.

Mää-osion jälkeen voidaan vielä luoda kevyt katsaus päivän tapahtumiin. Heittäydyttiin sunnuntain kunniaksi siskon kanssa oikein kulturelleiksi ja intouduttiin viettämään aamupäivä Vapriikissa, jossa opittiin kaikenlaista jännää sisällissodan Tampereesta ja ylipäätään Tampereen kehittymisestä teollisuuskaupungiksi. Oltiin kaikesta uudesta kiinnostavasta historiatiedosta niin innostuksen ilmiliekeissä, että alettiin jo epäillä ollaanko tultu vanhoiksi. Toisaalta en usko, että on ylipäätään olemassa mitään kiinnostavampaa kuin se mikä tapahtuu ihan lähellä. Vapriikista siirryttiin hyödyntämään äidin kokkauksia ja pakotettiin se katsomaan Mies vailla menneisyyttä, josta se sitten ennakkoluuloistaan huolimatta tykkäsi kovasti. Jos olisin perustanut tämän blogin perjantaina, jolloin onnistuin löytämään kyseisen elokuvan yhdellä (1) eurolla Jonnan kirppikseltä, olisi ensimmäinen merkintä ollut luultavasti tämä: "MIKSI TÄMÄ NÄIN HYVÄ MIKSEI TÄSTÄ PIDETÄ SUUREMPAA METELIÄ MIKSI NIIN HYVÄ DIALOGI AAAAAA EI LAAKSOAA-AA EE-EI KUK-KUU-LAA". Sellainen haltioituminen tästä klassikosta seurasi. Nyt hävettää, että kutsun itseäni elokuvafaniksi ja oikeasti katsoin tuon mestariteoksen vasta pari päivää sitten.

Tällä hetkellä viholliseni on psykologian kirja, joka lojuu vaativasti käsinojalla. Tämän tekstin kirjoittaminen on ihan hyvä syy lykätä sitä vielä hiukan. "Vielä hiukan" ja mä ollaankin ystävystytty varsinkin yliopistossa tosi tiiviisti, ja se on siitä jännä ajanmääre, että se osaa myös muuttaa muotoaan. Monta "vielä hiukan":ta onkin lopulta maagisesti viisi tuntia, mikä jostain syystä on aina yhtä yllättävää! Onneksi tuota kirjaa on aikaa lukea vielä viikko. Josta kolme päivää menee kyllä töissä. Ehtisi ennen töitäkin tietenkin lukea, työt nimittäin alkavat vasta puoli viideltä. Toisaalta eihän ennen töitä voi, silloin täytyy rentoutua! Töiden jälkeenkään ei enää pysty, silloinhan pitäisi jo nukkua. Mutta jos telkkarista sattuu tulemaan "Lemmi, kosi, vältä", se on pakko katsoa. Jännää tämä ajankäytön vaikeus. Jos otan tavoitteeksi, että edes avaan aikapommin lailla vieressäni tikittävän "The Science of Personality" -kirjan ennen torstaita, en luultavasti joudu pettymään.

Tykkään muuten myös tällaisista auringonlaskuista, jotka osuu vain yhteen paikkaan. Ei välity kuvasta, mutta upealta näytti.