Yö on uusi päivä

Viime viikonloppu oli Hervanta-viikonloppu. Perjantaina vietettiin kaverin antitupareita eli tyhjän talon bileitä, ja lauantaina puolestaan kokoonnuttiin faniporukalla katsomaan mun lempibändin eli X Japanin konserttidvd:itä. Löysin itsestäni jälleen naurettavan fanitytön - sekä yllättävän viehtymyksen Hervantaan. Osa viehätystä saattoi kyllä mennä upean auringonpaisteen piikkiin.

Fanitusevästä

Tärähtänyt Hatanpään valtatie, jota talsin yökolmelta kotiin

Ihanan viikonlopun jälkeen olikin sitten taas arki. Mun kohdalla se tarkoittaa sitä, että herään kahdeltatoista, meen kolmeen töihin, pääsen yheksältä ja valvon kolmeen asti. Viime kesänä tää rytmi vähän ahdisti, vaikka ilta- ja yöeläin olenkin - tuntui hirveältä haaskaukselta, kun aurinko ehti melkein laskea toimistossa istuessa. On myös jännää, miten vähän päivästä tuntuu jäävän käteen ihan vaan sen takia että aurinkoa näkee huomattavasti vähemmän kuin normaali kaheksasta neljään -kansa. Nyt oon kuitenkin päättänyt tietoisesti kieltäytyä tästä ajan olemattomuuden harhakuvitelmasta ja ruvennut näkemään töiden jälkeisen ajan sopivan muuhunkin kuin siihen usein suosimaani aivottomaan ölölölölölölö-lagaukseen. Kun niitä töiden jälkeen itselle jääviä tunteja laskee, huomaa että tällä unirytmillä niitä tulee niinkin paljon kuin kuusi - kuusi tuntia aikaa tehdä mitä huvittaa! Siis mun työpäivän verran! Töiden jälkeen päivä ei siis suinkaan ole ohi. Kaiken lisäksi pääsee näkemään tällaista:

Tehokkaan yökyöpelöinnin ansiosta esseekin on viimeistelyä vaille valmis! Viime yönä kyöpelöin tosin ehkä liiankin intensiivisesti: raadoin analyysin parissa aamuneljään asti. Se tarkoittaa sitä, että heräsin 11.36 - siis noin kaksikymmentä minuuttia ennen sovittua piknik-brunssia. Hieno homma, varsinkin kun olin päättänyt lykätä pizzanteon aamuksi. Onneksi tapaamispaikka oli sovittu mun talon eteen, enkä myöhästynyt kuin viitisen minuuttia. Uhatusta sateesta huolimatta meille myös koitti ihana päivä!

Pysyväksi päivärutiiniksi näyttää muodostuneen iltaleffa, oli sitten arki tai juhla. Onneks pikkusiskokin on yhtä leffahörhö kun mä, oisin niin liemessä muuten. Toissapäivänä kaivettiin (isosta) leffahyllystä Merirosvoradio, joka on esim. paras.

Ja nyt katotaan Veren vangit! Oon yks niistä kuudesta maapallon ihmisestä, jotka vielä tykkää Tom Cruisesta (ainakin näyttelijänä, ei se skientologiapuoli henk. koht. nappaa), ja vampyyrina tykkään siitä vielä kolme kertaa enemmän.