Matka vuoteen 1997

Oltiin pikkusiskon kanssa pitkään suunniteltu pyöräretkeä meidän entiseen kotiin, josta muutettiin pois jo vuonna 1997, kun mä olin kuusi ja sisko viisi. Pienestä tihkusateesta huolimatta siis lähdettiin pyörillä kohti Peltolammia.

Kun oltiin perillä, nostalgiaa ei voinut estää. Sen kokemista helpotti se, että mikään ei ollut muuttunut, ei pyykkinarun paikka, keinujen määrä tai se, että metsänsuulla kasvaa kieloja.

 

 

On jotenkin lohduttavaa tietää, että vaikka kasvaa 40 cm, sivistyy, valistuu ja muotoutuu monella muullakin tavalla vekarasta aikuiseksi, jotain pysyvää lapsuudesta on kuitenkin jäljellä ihan sellaisena kuin sen muistaa.

Ex-kodin jälkeen jatkettiin matkaa Peltsun uimarannalle ja huomattiin että ihmismuisti on aika jännä. Vaikka ei oltu noilla seuduilla pyöritty kuuteentoista vuoteen ja oltiin menty sitä reittiä ehkä vain pari kertaa aiemmin, joku alitajunnan navigaattori meidät ohjasi perille. Paikat ei ollut tuttuja mutta oli kuitenkin, sitä muisti jotain outoja asioita kuten vaikka yhden talon tai tienmutkan.

Aurinko paistoi niin lämpimästi, että sain ylioppilaslakinvalkoisiin kinttuihini hiukan väriäkin. Ranta oli vielä iltapäivälläkin hirveän tyhjä, mikä tuntui aika ylelliseltä.

 

Heinäkuun aurinko! Eikä ole kuin vasta toukokuu!

Illalla mentiin sitten äidin ja siskon kanssa YleX:n ilmaiskonserttiin kuuntelemaan vähän PMMP:tä, joka onnistuu aina yllättämään. En mä niitä erityisemmin kuuntele, mutta aina keikalla lumoudun siitä miten hyvin ne oikeasti osaa laulaa ja miten paljon ne antaa itsestään lavalla.

Seuraavaksi suunnattiin Suvilaivalle, jonka siideritarjonta tuli positiivisena yllätyksenä. Itse valitsin kookossiiderin, mutta olisi siinä ollut valinnanvaraa persikasta muistaakseni mustikkaan! Ja oli meinaan kummallisinta ja parasta siideriä ikinä.

Illan viimeiset siiderit nautittiinkin sitten lähibaarissamme Oluthuone Pekossa. Mun siideri oli tehty puusta pudonneista omenista, oijoijoi miten maukasta.

Onneks nyt otan kuvia miltei koko ajan kaikkialla, pysyy jonkinlainen käsitys siitä miten paljon juonkaan tai syön ulkona. Ei meinaan hyvältä näytä.

Tänään en oo tehnyt mitään muuta kuin herännyt, soittanut, syönyt ja kuunnellut kaverin suosittelemana Rubikia. Sisko kertoi, että nimenomaan uusien bändien ja uuden musiikin kuuntelemisen on tutkittu olevan yhteydessä onnellisuuteen. Tein pieniluontoisen päätöksen muuttua viimeinkin tällaisesta kolmen bändin nysvöstä vähän kaikkiruokaisemmaksi.

Illan seuraava ohjelmanumero: Vain elämään ensimmäinen uusinta 19:30. Oon nähnyt ton Jari-jakson varmaan jo kolme kertaa, mutta ei se haittaa.